Elokuussa voimaan tullut EU-direktiivi kiristää julkisen sektorin päästövaatimuksia. Vuoden alussa käynnistyvä CaaS NDS -pilottihanke tukee kuntia tiellä kohti päästötöntä liikkumista ja logistiikkaa.

Uusi julkisia hankintoja koskeva EU:n puhtaiden ajoneuvojen direktiivi tähtää siihen, että vuonna 2021 julkisen sektorin hankkimasta kalustosta vähintään 38,5 prosenttia on miltei päästöttömiä.

Vastuu direktiivin toteutuksesta on julkisella sektorilla, mikä asettaa kunnille uutta painetta. 

– Pohjoisen kasvuvyöhykkeen kaupungit haluavat toimia kestävästi. Uusi direktiivi vauhdittaa työtä pitkäjänteisiin päästötavoitteisiin pääsemiseksi, kertoo Pohjoisen kasvuvyöhykkeen yhteysjohtaja Marjo Uotila

Pohjoinen kasvuvyöhyke on mukana rahoittamassa uutta hanketta tukeakseen verkostoonsa kuuluvien kuntien ilmastotyötä. Pilotoitava CaaS NDS -alusta on päätöksenteon tuki ja työkalu, jolla pystytään asettamaan kilpailutuksiin konkreettisia tavoitteita.

– Käytännössä CaaS NDS auttaa kuntia tekemään ympäristöystävällisempiä valintoja. Alustan avulla esimerkiksi koulukuljetuksia tai kalustohankintoja kilpailutettaessa voidaan yhä paremmin huomioida kulkuneuvojen päästöt ja panostaa ekologisempiin vaihtoehtoihin. Pilotin kautta haetaan ratkaisuja myös päästöjen toteuman tarkasteluun, pilotin kehittäneen Vediafi Oy:n toimitusjohtaja Matti Lankinen kertoo. 
 

Pohjoisen kasvuvyöhykkeen kaupungeilla kunnianhimoiset ympäristötavoitteet

Päästövähennysten lisäksi direktiivi ja asetetut ilmastotavoitteet luovat uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

– Uudistus tuo etulyöntiaseman ekologisia vaihtoehtoja tarjoaville alihankkijoille, kuten taksiyrittäjille ja joukkoliikenneoperaattoreille. Aiempaa tiukemmat päästötavoitteet kannustavat myös yrittäjiä siirtymään ympäristöystävällisempiin kalustoihin, Lankinen kertoo. 

Erikokoisilla kunnilla on omat haasteensa päästötavoitteisiin pääsemisessä. Isommilla kaupungeilla uusittavaa kalustoa on paljon, kun taas pienillä kunnilla käytössä olevat resurssit ovat pienemmät. 

– Useat Pohjoisen kasvuvyöhykkeen kaupungit ovat asettaneet kovia tavoitteita itsekin. Esimerkiksi Helsinki tähtää hiilineutraaliuteen vuoteen 2035, Turku 2029 ja Lahti 2025 mennessä. Tahtoa siis löytyy – nyt kehitämme yhdessä ratkaisuja sen toteuttamiseksi, Uotila muistuttaa. 

– Strategisella tasolla kestävään kehitykseen sekä puhtaamman ympäristön näkökohtiin kyllä löytyy halua, mutta sen muuttaminen konkreettiseksi toiminnaksi vaatii paljon resursseja. Siksi direktiivi tulee todelliseen tarpeeseen, ja kaikki apu sen toteuttamiseen otetaan ilolla vastaan, jatkaa Rauman kaupungin liikennepäällikkö Risto Peltonen

Tavoitteisiin pääsemisen kannalta onkin tärkeää tukea kuntia toteutuksien käynnistämisessä. 

– Linjaukset direktiivin toteutuksesta on nyt asetettu ja vuoden 2021 määräaika lähestyy. Viimeistään nyt on syytä nostaa keskusteluun, minkälaisilla kannustimilla ja ratkaisuilla vähempipäästöisiin tai päästöttömiin kalustoihin siirtymisessä tuetaan, Lankinen pohtii. 

 

Lisätietoja:

Matti Lankinen
toimitusjohtaja, Vediafi Oy
matti.lankinen@vedia.fi
p.  050 557 1152

Marjo Uotila
yhteysjohtaja, Pohjoinen kasvuvyöhyke
marjo.uotila@turku.fi
p. 040 651 4724