Etsi
Kupittaan ja Itäharjun yhdistävän Tiedepuiston kannen myötä Kupittaan aseman ympärille rakentuu asumisen, palveluiden sekä uuden osaamisen ja työn vetovoimainen keskittymä. Elinvoimaisen kaupunginosan ydin tarjoaa puitteet eri tahojen vuorovaikutukselle ja luonteville kohtaamisille. Urbaaniin Tiedepuistoon muodostuu Turun toinen keskusta.

Urban Techissä pk-yritykset pääsevät kehittämään ratkaisuja, joille on aito ja ajankohtainen tarve.

6Aika on kaupunkistrategia, jonka puitteissa on toteutettu kymmeniä kaupunkikehittämiseen, työllisyyteen ja osaamiseen liittyviä hankkeita.

KASVUN EKOSYSTEEMIT 2 - KAUPUNKI KOKEILUALUSTANA-hanke on tuottanut oppaan kokeilutoiminnan kehittämistä varten.

BusinessOulu kehittää kokeilupalveluja tarvelähtöisesti. Keväällä 2022 keräsimme tietoa yritysten tarpeista.

6Aika-aitiossa hengaillaan rennolla meiningillä samalla sitoen uus

Kokeilutoiminta on yleistynyt kunnissa ja kaupungeissa viime vuosi

Kokeilualustojen ja kokeilutoiminnan kehittäminen on ollut iso osa 6Aika-hankkeita ja nyt on aika juuruttaa kokeilut osaksi kaupunkien ja TKI-toimi

Turku, Oulu ja Vantaa järjestävät kevään 2022 aikana osallistavia etätyöpajoja, joissa kaupunkien kanssa kokeilemista kehitetään ja konseptoidaan e

Kupittaan kärjen kumppanuushankkeen tarjouskilpailussa saatiin tammikuun lopun määräaikaan mennessä kaksi osallistumishakemusta, jotka molemmat täy

Näihin kysymyksiin kaivataan nyt juuri sinun mielipidettäsi.

Tiedepuiston kansihankkeen tavoitteena on luoda suunnittelualueelle kaupunkitilojen sarja, joka muodostaa Tiedepuiston vahvan ja energisen ytimen.

Punta Oy:n toteuttaman pysäköintikokeilun tavoitteena on kehittää kaupunkien pyöräpysäköintiä turvallisemmaksi sekä testata, kuinka mobiilisovelluk

Valtuuston päätös tarkoittaa sitä, että joukkoliikenneratkaisun ensimmäisessä vaiheessa suunnitellaan Tiedepuiston ja Sataman linjat, joita operoit

Tiedepuiston kehittämisen suuntaviivat on piirretty alueen masterplaniin, jonka tekemiseksi Turun kaupunki järjesti avoimia Turku Future Forum -til

Turun ammatti-instituutin palvelualojen yhteinen oppimisympäristö Taito-kampus on osa suunnitteilla olevaa Kupittaan kärjen kokonaisuutta. Taito-kampuksesta tulee työelämä- ja asiakaslähtöinen ympäristö, joka tarjoaa runsaasti erityyppisiä palveluita. Tuleva kampus takaa käyttäjilleen nykyaikaisemman opetusteknologian ja tarkoituksenmukaisemmat tilat.

ElectroCityn Werstaan yhteisöllisiin työtiloihin voit tulla työskentelemään lyhyemmäksikin aikaa, sillä nyt Werstaaseen pääsee tunti- ja päiväpassilla. Et siis tarvitse sitovaa jäsenyyttä, jos työtilan tarve on satunnaista. Tunti- ja päiväpassilla pääset työskentelemään arkisin klo 7–17.

Turun Tiedepuistossa avataan torstaina 19.1.2023 kymmenkerroksinen ja noin tuhatpaikkainen ParkCity. Se tuo helpotusta alueen pysäköintitilanteeseen. ParkCityssä voi pysäköidä ilmaiseksi 1.2.2023 saakka.

KampusART-taideohjelma toi taidetta sinne missä ihmiset liikkuvat, osaksi korkeakoulukampuksen arkea. Turun Kupittaan kampuksella taiteeseen voi törmätä niin pihalla, käytävillä kuin portaikossa. Turun ammattikorkeakoulun EduCity-rakennukseen ja sen ympäristöön on asennettu yhteensä 21 pysyvää tai määräaikaista teosta.

Kulttuurikampus Turku, kulttuurin kärkihanke, useat infrahankkeet kuten Turun musiikkitalo ja Historian ja tulevaisuuden museo, sekä juuri auennut Taiteen talo viestittävät Turun satsauksista ja uskosta kulttuuri- ja elämysteollisuuden veto- ja pitovoimaan. Nyt Turku panostaa lisää myös kulttuuri- ja elämysteollisuuden yrityspalveluiden kehittämiseen.

InfraCity B:stä tulee vastinpari samalle tontille vuoden 2021 lopulla valmistuneelle InfraCity A:lle. InfraCity A:n pääkäyttäjä on Turku Energia ja sinne muuttaa myös Turun Vesihuolto. Uusi B-rakennus toteutetaan InfraCity A:n rakentamisen yhteydessä tehdyn autohallin päälle.

Teknologiakiinteistöjen rakennuttama toimistorakennus CivilCity valmistui aikataulun mukaisesti huhtikuun lopulla. Kiinteistöön muuttavat Kela, Wärtsilä ja Nordea.

Itäharjun muuttuminen teollisuusalueesta osaksi Turun Tiedepuistoa otti ensimmäisen konkreettisen askeleen, kun Teknologiakiinteistöjen rakennuttama InfraCity valmistui vuoden 2021 lopulla. Rakennukseen muuttaa helmikuun alussa kaupungin energiayhtiö Turku Energia.

Aino Ukkola ja Sofia Pihlava Turku Science Park Oy:stä kertovat videolla, millä tavalla Turun Tiedepuiston kestävää arkea ja kiertotalouden mukaisia ratkaisuja on edistetty erityisesti yrityspalvelujen näkökulmasta. Video on tehty osana vuosina 2019-2021 käynnissä ollutta KIEPPI-hanketta.
