Kohti helppoa, intuitiivista ja kestävää jätehuoltoa

Hyvässä jätehuollossa koko ketju on kunnossa

”Jätehuollossa on kyllä paljon kehitettävää ja esimerkiksi meidän usean kiinteistön keskitetty jätekeräyspiste kaipaa uudistamista”, todettiin heti ensimmäisissä tapaamisissa Turun Teknologiakiinteistöjen kanssa, kun kysyimme kestävään kehitykseen liittyviä haasteita. Tätä haastetta aloimme jumpata. On ollut ideointia, yritystapaamisia, työpaja ja pienimuotoinen kysely Werstaalla työskenteleville. Me kieppiläiset olemme googlanneet ja saaneet ideoita mm. pääkaupungista asti Kalasataman kokemuksista ja HSY:ltä.  

Haasteena jätehuollon fiksussa toteuttamisessa tuntuu olevan kokonaisuuden hallinta. Jos rakennusten suunnittelussa on jätehuolto jäänyt liian vähälle huomiolle, niin haastavaa siitä on toimivaa saada. Jätekeräyspaikat ovat usein sotkuisia ja keräysastioiden merkinnät sekavia. On turhaa tyhjennystrafiikkia.  Jätehuollon palvelut ovat kaiken kaikkiaan pirstaloituneet. Jätehuolto on erillinen osa muuta toimintaa. 

Keskusteluissa TTK:n kanssa teimme seuraavanlaisia päätelmiä. Kun unelma jätteettömyydestä lienee utopiaa, niin ainakin jätekeräyspisteiden tulee olla selkeitä, turvallisia ja helppoja paikkoja. Jätehuollon tulee olla suunniteltu siten, että vaikka ihminen on laiskuuteen taipuvainen, niin hän jopa haluaa lajitella jätteensä viimeisen päälle.

Hyvä jätehuolto on käyttäjälähtöistä ja intuitiivista. 

Hyvä jätehuolto on käyttäjälähtöistä ja intuitiivista. Koko ketju on kunnossa.  

Miten sitten etenemme? Turun Teknologiakiinteistöt avasi juuri ideakilpailun saadakseen ideoita sovellettaviksi sekä otettavaksi huomioon myöhemmin tehtävässä jätehuollon kilpailutuksessa. Ideakilpailuun voi osallistua kuka tahansa kaupunkilaisista yrityksiin. 

- Paras tilanne on, kun löytyy käyttäjien arkea helpottavia ratkaisuja. Haluamme myös osaltamme kirittää jätehuoltoa alana innovatiivisuuteen. Tietenkin toimimme myös Turun kaupungin hiilineutraalisuustavoitteiden mukaisesti, toteaa Teknologiakiinteistöjen riskienhallinta- ja vastuullisuuspäällikkö Erkki Oikarinen

Jätehuollon ideakilpailu on käynnissä 25.4.2021 asti. Kannattaa osallistua kilpailuun hyvillä oivalluksilla ja pidemmällekin pohdituilla ideoilla. Paras idea palkitaan 2000 euron rahapalkinnolla. Käyttöön sovellettavat muut ideat palkitaan tapauskohtaisesti.  Osallistu siis paitsi palkinnon toivossa, niin myös kestävämmän kaupungin parhaaksi.

Jätehuollon ideakilpailun lisätiedot ja osallistumisohjeet

Kiertotaloutta edistävät pilotit Tiedepuistossa

  1. Turun Tiedepuisto on rohkean kehityksen ja kokeilujen alusta
  2. Ruokahävikistä hyviksi teoiksi
  3. Kohti helppoa, intuitiivista ja kestävää jätehuoltoa
  4. Kestävästi viihtyisä Jussinaukio
  5. Kohti unelmien Ekotoria

Pilotteja tehdään osana 6Aika Kestävien kaupunginosien kumppanuusmalli KIEPPI -projektia, jossa Turku Science Park Oy kehittää Turun Tiedepuistoa, Tampereen kaupunki Hiedanrantaa ja Espoon kaupunki Keran aluetta.

Lisätietoja KIEPPI-hankkeen videolta Yrityspalvelut osana Turun kaupunkikehitystä.

Aino Ukkola

Tietoa kirjoittajasta

Aino
Ukkola
Projektipäällikkö
Turku Science Park Oy
Lisäksi kiertotalouden pilotteja ovat kehittämässä Lotta Mujo ja Sofia Pihlava Turku Science Park Oy:stä.