Kaupunginjohtajan ajatuksia koronasta, sen taltuttamisesta ja selviytymisestä

Velvollisuutemme on luoda tulevaisuususkoa tässä ajassa erityisesti heille, joilla tulevaisuus on vasta alkamassa.

Ajantasainen ja mahdollisimman hyvä tilannekuva on avainasemassa koronanvastaisessa taistelussa. Vaikeaksi tilannekuvan ylläpitämisen tekee se, miten virus leviää. Sen kyky tartuttaa pitkään (48 h) ennen oireita mahdollistaa viruksen leviämisen laajasti, ennen kuin siitä tulee näkyvä ja iso ongelma. Sen jälkeen leviäminen on eksponentiaalista ja sen taltuttaminen vaatii moukaria. Tanssin ja moukarin käytön oikea-aikaisuus on vaikeaa tasapainoilua. Siksi olemme kehittäneet yhdessä tutkijoiden 
kanssa oppivaa, alueellista ennustemallia. Seuraavan kolmen viikon jälkeen malli alkaa olla ennusteena jo hyvin tarkka, kun näemme, miten tämänhetkiset rajoitukset toimivat ja opettavat ennustemallia.

Toimenpiteet, tanssi ja moukari, vaativat onnistuakseen selkeän tavoitteen. Suomessa se on valtioneuvoston määrittelemä hybridistrategia ja eri vaiheiden toimenpiteet. Silti, ja siitä huolimatta, on hyväksyttävä, että korona on salakavala vihulainen. Maali liikkuu välillä enemmän, välillä vähemmän.

Oman haasteensa muodostavat erityisryhmät, kuten maahanmuuttajat, joiden keskuudessa virus on päässyt leviämään laajemmin. Siihen on useita syitä. Suuret perheet ja läheiset kontaktit ystävien ja sukulaisten kesken, jotka normaalisti ovat osa tärkeää turvaverkkoa, ovatkin nyt riskitekijöitä. Sen ymmärtäminen ja tapaamisten rajoittaminen ei ole helppoa. Toiseksi kieliongelmat ja tiedon tavoittaminen on haastanut viestinnän tapaa, keinoja ja kanavia. Kolmanneksi ihmisten käyttäytymisen muutos on todella hidasta ja suurelle osalle koko väestöä hyvin vaikeaa. Se vaatii toistoa, mielikuvitusta ja kärsivällisyyttä.

Tällä hetkellä kaupungin koronasivusto kääntyy 60 eri kielelle ja koronaneuvontabotti Åbot tarjoaa koronatietoa yli sadalla eri kielellä. Kaupungin Facebook-sivulla tehdään jatkuvaa koronaviestintää suomeksi sekä kohdennettua mainontaa arabiaksi ja albaniaksi. Kouluissa ja nuorison keskuudessa tehdään monikielistä viestintää esimerkiksi videoin, kuvin ja sosiaalisen median kampanjoin. Wilma-viestintää tehdään jatkuvasti 16 eri kielellä.

Maskien käyttöön kannustamme monin eri tavoin: viestinnällä, tiedotteilla, muistutustarroilla, yhteisöjen omalla viestinnällä ja mm. alueiden kauppojen kanssa kokeiltavana yhteistyöllä. Lisäksi maskit ovat jo käytössä kaikille yläkouluissa. Tärkeää olisi meille jokaiselle muistaa niiden käyttö muuallakin kuin tunneilla tai töissä. Maskia on hyvä käyttää, kun poistuu kotoa – kaikissa tilanteissa, joissa on ihmisten kanssa tekemisessä ja erityisesti sisätiloissa: kaupoissa, terveydenhuollon palveluissa, bussissa, koulussa, liikuntatiloissa, yleisissä tiloissa, ostoskeskuksissa ja niin edespäin.

Koronatilanteen pahentuessa olemme tavanneet säännöllisesti imaamien ja muiden maahanmuuttajayhteisöjen vaikuttajien kanssa sillä tarkoituksella, että heidän kauttaan viesti leviäisi tehokkaasti ja myös siksi, että kaupunki saa tietoa oman toimintansa kehittämistarpeista. Tätä yhteistyötä arvostan ja olen pitänyt sitä hyvänä tapana toimia.

Olemme kuluneena syksynä siirtäneet kohdennetusti ja etupainotteisesti kouluja etäopetukseen tartuntatilanteen mukaisesti. Maanantaista alkaen 4.–9.-luokkalaiset peruskoululaiset siirrettiin itäisen Turun alueella etäopetukseen ja keskiviikosta alkaen kaikki loput 4.–9.-luokkalaiset siirretään etäopetukseen loppulukukaudeksi. Karanteenit koskevat luonnollisesti myös nuorempia oppilaita altistustilanteissa. Turussa kouluissa on todettu koronatartuntoja ja useammassa koulussa myös useita jatkotartuntoja.

Työpaikoilla on myös syytä ottaa etätyösuositus vakavasti. Kaikissa tehtävissä, joissa on mahdollista tehdä etätöitä, sitä tulee hyödyntää. Työpaikkaruokailuja tulee porrastaa, maskeja käyttää aina, kun on kollegojen kanssa tekemisissä ja ilmanvaihtoon on syytä kiinnittää huomiota. Kriittisten toimintojen turvaamiseen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota mm. siten, että varahenkilö ei ole ole samaan aikaan työpaikalla tehtävää hoitavan kanssa.

Toimenpiteiden vaikuttavuutta voidaan arvioida vasta noin parin viikon kuluttua niiden käynnistämisestä. Siksi tilanne vaatii myös paljon malttia ja kärsivällisyyttä, vaikka pelko ja epävarmuus lisäävät tunnetta, että vielä pitäisi tehdä jotain. Koronan kanssa käymme myös taistelua henkisen jaksamisen kanssa ja aivan ymmärrettävästi se alkaa monella jo olla koetuksella. Joillekin se tarkoittaa välinpitämättömyyttä, toisille ahdistusta ja jopa paniikkia. Suurimmalle osalle joka tapauksessa jatkuvaa 
epävarmuutta ja oman elämän rajoittamista, joka näkyy jaksamisessa.

Korona kuitenkin muistuttaa meille yhteishengen merkityksestä kriisien keskellä. Paljon on nyt turkulaisista ja suomalaisista itsestään kiinni, saammeko pidettyä koronan hallinnassa. Toivon sydämestäni, että jokainen meistä ymmärtää sen. 

Kävelyreiteilleni osuu usein Tuomiokirkko ja nyt joulukuussa sen edustalla loistava valtakunnan ykköskuusi. Tuomiokirkko on 
seissyt Unikankareella 700 vuotta ja kuusikin valaissut pimeää aikaa jo lähes sata vuotta. Kirkko ja kuusi muistuttavat minulle, 
että Turku on vahva kaupunki ja selvinnyt monesta paljon pahemmasta tilanteesta. Ja aina vaikeita aikoja on seurannut hyviä vuosia. Turkulaisilla on aina ollut rohkeutta uskoa tulevaisuuteen. 

Niin käy nytkin. Se vaatii meiltä kaikilta sinnikkyyttä, mutta pitämällä huolta itsestämme ja muista me selviämme. Epidemian vaatimat toimet koettelevat kovin erityisesti nuoria ja on meidän velvollisuutemme luoda tulevaisuususkoa tässä ajassa erityisesti heille, joilla tulevaisuus on vasta alkamassa. Valoa tulevaan vuoteen tuo rokotteen valmistuminen ja rokotusten alkaminen vuoden vaihteen jälkeen.

Rauhallista joulun ajan odotusta!

Tietoa kirjoittajasta

Minna
Arve
Kaupunginjohtaja
Turun kaupunki
Asiasanat: